Joulukuinen iltapäivä hämärtyy Katinhännässä. Iisakki-vaari on köpötellyt korttelin ympäri kävelykeppiinsä nojaten. Hän on ylpeä kävelykepistä, joka on tehty hain selkärangasta.
Joulukuinen iltapäivä hämärtyy Katinhännässä. Iisakki-vaari on köpötellyt korttelin ympäri hissun kissun komeaan kävelykeppiinsä nojaten. Kävelykepistä hän on ylpeä. Se on tehty hain selkärangasta ja muistuttaa niistä vuosista, jotka hän seilasi maailman merillä. Silloin olivat laivat puuta ja miehet rautaa.
- Kettinkikoukkuun laitetulla läskinpalalla me haita pyyvystettiin, hän muistelee itsekseen. Luista jotkut nikkaroivat rantapenkkejä ja lavitsoita. Hain peräevä kiinnitettiin laivan keulapuomiin, koska sen uskottiin tuottavan onnea.
Iisakki-vaari astuu porstuaan, jonka katossa keikkuu kuivatettu kilpikonnan kuori. Sekin on muisto nuoruusvuosilta.
- Tyynillä ilimolla, ku laiva ei palijo liikkunu, me pyyvystettiin kilipikonnia, syltpatoja. Ne vietiin vesilaatikosa Englantiin, josa niistä maksettiin kolomekin puntaa kappaleesta. Oikein isot makso vielä enemmän. Sillä rahalla ois Katinhännäsä saanu ostettua lehemän, Iisakki tuumii itsekseen ja huokaa raskaasti. Ne olivat hyviä aikoja.
Iisakki astuu pieneen pirttiin, laittaa tulet takkaan, sytyttää öljylampun ja istahtaa kiikkustuoliin. Topi-kissa kiipeää syliin ja alkaa kehrätä. Kohta Iisakin silmät painuvat umpeen ja hän uneksii urvottavansa keinuvassa laivan skanssissa valtameren aalloilla. Vanha veri läikähtää vanhoissa kuivettuneissa suonissa ja vanhat muistot nousevat esiin.
Työvuosinaan konstina Iisakki hoiteli avainnippua, laivan ruokasäiliön avaimia. Talon töissä oli talon ruoka. Merellä liikkuvassa miestalossa oli ransuuniruoka, siis jokainen sai määrätyn osan. Lauantaisin hän punnitsi miehille viikkoannoksen leipää, voita ja sokeria. Näiden piti riittää ruoka-aterian, kahvin ja teen höystöksi viikon ajan. Kun kotoiset kuivat leivät loppuivat, miehistölle jaettiin piskettejä ja laivakorppuja.
Merillä Iisakki tienasi kohtalaisen hyvin. Mökki on velaton. Nyt tupakkirahoja juoksee merimiesten eläkekassasta. Pakkanen paukkuu nurkissa. Iisakki havahtuu. Topi hyppää lattialle. Siitä on nyt kulunut vuosi, kun Fiia-vaimo nukkui pois. Mökki on siisti ja kauniisti sisustettu. Fiian kädenjälki näkyy joka puolella.
Fiia oli orpolapsi ja sen takia hän pääsi Sofia Lybeckerin perustamaan Köyhäin tyttöin skouluun, jossa hän oppi lukemaan, laskemaan ja tekemään käsitöitä. Näistä taidoista oli koko perheelle paljon hyötyä. Fiia sai pientä tienestiä käsitöillä. Niillä tukittiin monta rahanreikää vuosien saatossa.
- Kyllä se Fiia oli tolokun vaimo, Iisakki sanoo puoliääneen. Topi kuuntelee ja ymmärtää.
- Ku oli monta vuotta keikkunu aaltoin päällä, oli kottiin tulo aina yhtä juhulaa. Koko kaupungin väki oli rannasa oottamasa merenkävijöitä, Iisakki puhelee Topille, joka kuuntelee pää kallellaan.
Siinähän kävi joskus niin, ettei Raahe enää tuntenut kaikkia poikia. Oli kulunut vuosia edellisestä tapaamisesta. Joku mies oli kasvattanut pitkän parran. Kajuuttapojasta oli kasvanut aikamies. Eräs mies oli patvinut niin, etteivät hynttyyt menneet enää kiinni.
Ei sikiätkään aina tunteneet isäänsä. Eikä iskä keksinyt väkijoukosta omia mukeloita, jotka olivat vuosien saatossa varttuneet ja muuttuneet. Joskus pesueen lapsilukukin oli ylläri. Kerrotaan eräästä merimiehestä, joka harppasi papin pakeille.
- Kuulkaapa pastori, yks asia mua on kiusannu ja mietityttäny. Että kestääkö se lapsenteko vanahemmilla muijilla pitempään ku nuorilla? Mullon täsä allakasa ruksi milloin kävin täälä viimeksi ja siiton melekosesti enemmän ku yheksän kuukautta, merimies tiedusteli kirkonmieheltä.
Pappiriepu kiemurteli vänkäravossa ja puntaroi ankarasti vaihtoehtoja: antaisiko tarkoituksen pyhittää keinot vai kertoisiko totuuden, jolloin hajoaa yksi avioliitto.
Kirkonmies tuumaili, että kyllähän sitä vanhemmuuten tulee hituraiseksi itsekukin. Saattaapa ne vanhat naiset olla lapsenteossakin hitaampia kuin nuoret. Niin kuin tiedät, sekin on ihan normaalia ja tuiki tavallista, että nuori rouva hökälehtää esikoisen maailmaan keskosena. Merikarhu läpsäytti muistikirjan kiinni ja lähti.
- Nii minäki oon sitä asiaa hunteerannu, hän nyökytteli.
- No joo. Kyllähän sitä ulukomaitten satamisa sattu ja tapahtu kaikenlaista. Ei sitä kaikkia voinu kotona kertua, Iisakki myöntää itselleen.
- Monta kertaa sitä jouvuttiin viettämään jouluaki rannattomalla ulapalla. Sillon ei palijo naurattanu, ku jouluaaton iloksi oli jaettavana joka miehelle vaan kaks kuoripottua, Iisakki huokaa raskaasti muistolleen.
Joku kopistelee porstuassa. Naapurin Sohvi, merimiehen leski, pistäytyy pirttiin.
- Minä jo alotin joululeipomukset. Toin sullekki vähä torttuja ja nisupukkeja, hän touhuaa.
- Kiitos, on se niin mukava, ku naapurina on tuommonen jauhopeukalo. Nautittasko joulun kunniaksi lasilliset glögiä, Iisakki ehdottaa. Hänellä on kaapissa viinimarjamehua ja vähän teräviäkin.
- Joo, passaahan se, Sohvi myöntelee.
Lisätietoja
Raahen Matkailuoppaat ry: Lastaten ja lossaten haminasta haminaan
Raahen Matkailuoppaat ry: Vissiitti Wanahan herran waltakuntaan
Merimiesten ja merimiesten perheiden elämää