Suomalaisuuden liiton Raahen haaraosasto perusti vuonna 1907 lastenkirjaston. Lapset lainasivat ensimmäisen kerran kertomuskirjoja jouluksi. Lainakirja saattoi olla joululahja.
Suomalaisuuden liiton Raahen haaraosasto perusti vuonna 1907 lastenkirjaston Raaheen. Sen johtokunnassa touhusivat konsulinna Rosa Sovelius, opettaja Väinö Hyvärinen ja opettaja Gerda Holmström. Lapset saivat lainata ensimmäisen kerran satu- ja kertomuskirjoja jouluksi 1907.
Monelle lapselle kirja olisi ollut mieluinen joululahja. Mutta lainakirjakin saattoi tuntua joululahjalta, jos eivät perheen rahat piisanneet kirjojen ostoon. Hyvärinen ja Holmström pitivät kirjastoa auki kerran viikossa.
Lastenkirjasto toimi Raahen kansakoulussa vuoteen 1912 asti. Silloin haaraosasto lahjoitti kirjat Raahen kaupungille ja ne siirrettiin kansankirjaston yhteyteen. Kirjasto oli toiminut vuodesta 1909 lähtien pakkahuoneen (nyk. Pakkahuoneen museo) yläkerrassa Rantakadun puolella. Sinne siis sijoitettiin lasten kertomuskirjatkin omaksi osastokseen, joka oli silloin vain suuri kaappi.
Mustosen tädin valtakunnassa
Velkaperän poika Matti Nissilä muisteli vuonna 2007 ensimmäistä asiointiaan Raahen kirjastossa. Isosisko lähti ekaluokkalaiselle kaveriksi.
– Siellä on sitten oltava ihmisiksi, oli sisko painottanut kotona etukäteen. Kyllä pikku Mattia jännitti, vähän pelottikin. Pakkahuoneen ulko-oven takana olivat korkeat portaat, joita piti kiivetä yläkertaan.
– En laskenut portaita, mutta paljon niitä oli, Matti kertoi. Sitten päästiin kirjastoon, jossa Mustosen täti oli vastassa tärkeänä. Päivää piti sanoa. Lakki piti ottaa pois päästä. Purukummia ei saanut pureskella. Kirjastossa oli liikuttava täysin tuppisuuna. Pälpättäminen oli kielletty. Täti saattoi ärähtää, jos ei kirjastossa toimittu tismalleen hänen ohjeittensa mukaan.
Täti ojensi Matille vihreän lomakkeen, johon oli kirjoitettava nimi ja syntymäaika. Se oli samalla testi, että poika osaa lukea ja kirjoittaa. Lukutaidottomalle ei kirjastokorttia myönnetty. Matti sai kirjastokortin ja tarkat ohjeet mihin sai mennä. Hyllyillä oli kauhean paljon kirjoja. Lasten kirjoille ja yläluokkalaisten kirjoille oli omat hyllyt.
- Aikuisten puolelle ei ollut asiaa, innokas lukija huomautti. Niitä hyllyjä joutui kuikuilemaan kaihoisasti vielä monet vuodet. Kirjoja sai lainaksi vain tietyn määrän. Kirjat häätyi palauttaa ajallaan.
– Minun ei ole koskaan tarvinnut maksaa sakkoja, Matti kehaisi. Ensimmäisestä kirjastokäynnistä asti Matti on kuljettanut lainakirjat aina kassissa, etteivät ne pääse kastumaan tai likaantumaan. Kirjoista oli pidettävä hyvä huoli, että uskalsi palauttaa ne Mustosen tädille.
Satuja ja seikkailuita
Ensimmäisellä käynnillä löytyi siskon avustuksella ”Kimmon matka Satulinnaan”-kirja, jossa pikku poika seikkaili. Andersenin satuja saattoi lukea moneen kertaan. Grimmin satukirjat olivat pojan mielestä pelottavia. Nuorten toivekirjasto -sarjasta tuli Matille suosikkilukemistoa: Salamikämpän poikia sekä Rimpisuon usvapatsas. Niissä kuvattiin poikien kesäisiä seikkailuita.
- Se innosti meitäkin lähtemään retkille Kummattiin ja Ruonanojan ympäristöön, Matti selvitti. Velkaperän pojat telttailivat Raahen saaristossa: Ämmässä ja Soinissa. Ruonan eteen oli upotettu laivan höyrykone ankkuriksi. Pojat sanoivat sitä pömpeliksi. Sen päältä oli hyvä onkia.
– Lähtäänkö pömpelille? pojat huikkasivat toisilleen ja sitten ei muuta kuin menoksi. Kirjat ovat tarjonneet Matille monenlaisia elämyksiä: niin kuin junamatkoja halki Siperian, vierailuja vieraisiin maihin, seikkailuja siirtomaavallan aikaisessa Intiassa.
– Kirjat laajensivat maailmankuvaa, leppoisista eläkepäivistä nauttiva Matti Nissilä tuumaili.
Aikuisten puolelle pääsyä odotettiin
Pirkko Kangas ei ollut pikku likkana mikään himolukija.
- Kansakoulussa luokan perällä oli kirjahylly, josta oppilaat saivat lainata kirjoja, Pirkko muisteli vuonna 2007 ja lisäsi ottaneensa kirjoja lainaan, kun muutkin oppilaat kerran ottivat. Määräajan perästä Pirkko vaihtoi kirjat, muttei monastikaan lukenut niitä.
Pirkon kaveri, Seija Kaisto, oli innokas lukija ja houkutteli Pirkon mukaan pakkahuoneessa toimineeseen kirjastoon. Mustosen tädin säännöt olivat tarkasti mielessä. Kerran Pirkko istua napotti Seijan potkurin kyydissä ja luki viimeisiä sivuja, kun kirjoja ei uskaltanut palauttaa myöhässä. Viisikoitten seikkailut olivat Pirkolle mieluisia.
– Aikuisten puolelle pääsyä odotettiin innolla, Pirkko muisteli.
Paula Pirinen tuli 13-vuotiaana yhteislyseoon oppilaaksi ja kävi lainaamassa kirjoja pakkahuoneen kirjastosta.
– Kirjat olivat siihen aikaan tummakantisia, eikä kansissa ollut kuvia, Paula muisteli vuonna 2007.
Friemanin talossa Pekkatorilla
Vuonna 1959 kirjasto muutti Pekkatorille kauppias Friemanin taloon. Lastenosasto laitettiin Pekkatorin puolelle. Söpö tila oli sisään tullessa oikealla kädellä. Huoneeseen oli hommattu lasten kokoiset tuolit ja pöydät sekä kärpässienen mallisia tuoleja. Seinille oli ripustettu sieviä kuvia. Semiskat pitivät satutunteja ja järjestivät lapsille muutakin aktiviteettia.
Anna Mustonen pääsi viettämään eläkepäiviä vuonna 1968. Paula Pirinen tuli kirjastoon johtajaksi. Paula uurasti kaksi vuosikymmentä (1968-1990) Raahen kirjastolaitoksessa. Vuonna 1969 Pirkko Kangas valittiin Paulalle työkaveriksi ja apulaiseksi. Pirkon työura Raahen kirjastossa kesti kolme vuosikymmentä (1969-1999).
Nykyisen mittapuun mukaan Friemanin talo oli melko alkeellinen pytinki: vesijohtoa ei ollut, vessaan häätyi kipaista lastentarhaan tai kadun yli Kiesvaaran taloon, sähkövalot katkeilivat usein. Kirjastosali oli kylmä kuin hollitalli. Talvella oli pakko hippasta vinkkelit jalassa. Yksi puhelin pärisi kirjastosalissa ja nappia painamalla puhelun sai käännettyä Paulalle. Mutta eivät ne olosuhteet tainneet olla sen kasevammat muillakaan raahelaisilla.
Kirjaston henkilökunta, siis Paula ja Pirkko, tuli aamupäivisin kirjastoon järjestämään hyllyjä. Sitten he menivät kotiin muutamaksi tunniksi ja tulivat takaisin illaksi. Lauantaisin parivaljakko ahersi kirjastossa vuorotellen. Lastenosasto suljettiin tuntia ennen kuin aikuisten puoli.
– Kyllä siinä oli ongelmia, kun ihmiset eivät tahtoneet muistaa ja hyväksyä tätä, Pirkko muisteli. Henkilökunta yritti hoitaa asiaa sammuttamalla lastenosaston valot. Sitten osasto eristettiin köydellä. Satutunnit pidettiin ennen aukioloaikaa.
Tärkeitä asiakkaita
Lapset ovat aina olleet tärkeitä asiakkaita kirjastolle ja heitä on palveltu mahdollisimman hyvin. Kerran yksi tenava tuli lainaamaan ”Tuulen vientiä”. Kerran pikku asiakkaalla oli kädessä lappu, johon oli kirjoitettu ”Kameli ja nainen”. Oikea teos löytyi hyllystä kummallekin. Yksi poika halusi lainata kirjan, joka kertoo ”eläinten maailmasta täydessä väriloistossaan”. Semmoinenkin kirja löytyi.
Mutta kaikkia toiveita ei voitu toteuttaa. Yksi lapsi olisi halunnut lukea kirjaa, jossa selostettaan, miten tyttöjen ja poikien kasvatusmenetelmät ovat erilaisia.
– Semmoista ei meiltä löytynyt, Pirkko tunnusti. Aivan erityisellä lämmöllä Pirkko muisteli yhtä tyttöä.
– Mullapa on Peppi-perruukki, tyttö oli hihkunut innoissaan kirjaston tädeille porstuassa.
Salovaaran Pertti tuli usein kirjastoon lukemaan isoja Aku-Ankka-kirjoja.
– Sano sitten, kun kello on viisi, poika huikkasi.
- Joskus sarjakuvia katseltiin yhdessä, Pirkko muisteli.
Aina ei kaikki sujunut parhain päin. Kun kirja palautettiin sotkettuna, oli otettava yhteyttä kotiin. Eikä siinä itku auttanut: uusi kirja oli hommattava tilalle. Karhumakirjeitäkin lapsille jouduttiin postittamaan. Sakkoja perittiin. Huolimattomalta asiakkaalta napattiin kirjastokortti hyllylle määräajaksi.
Pirkolla muistui mieleen yksi erikoinen tapaus: Lapsi tuli äidin kanssa setvimään asiaa, kun kirjaa ei löytynyt kotoa. Kirjastotädeille tuli ongelma, kun kirjaston kortissa ei ollut merkintää palautuksesta, ja lapsi vannoi, että on tuonut kirjan takaisin. Sitten selvisi, että hän oli vienyt kirjan takaisin samaan hyllyyn, josta oli sen ottanut. Sieltä kukkaan ei hoksannut kirjaa hakea. Näin asia selvisi ja pikku asiakas sai oikeat toimintaohjeet vastaisen varalle.
Uusi kirjasto Juolan piirustuksilla
Vuonna 1980 Raahen kirjasto muutti uuteen hienoon toimitaloon, joka oli rakennettu arkkitehti Saara Juolan piirustusten mukaan. Tilaa oli runsaasti. Ja haitekkia. Henkilökuntaakin tuli lisää. Satujen kuuntelua varten oli rakennettu satupömpeli. Ei muuta kuin tuuppaa luurit korviin, niin voi itsekseen kuunnella satuja.
Tänä päivänä lapsille on tarjontaa joka lähtöön: kirjoja, musiikkia, elokuvia. Maailma on muuttunut. Kirjaston perusajatus ei ole muuttunut. Tekniikka ja vempaimet ovat vain tulleet avuksi ja lisukkeeksi. (Teksti on julkaistu Raahen murteella kaupunkilehti Raahelaisessa 8.12.2007.)
Ikkunan koristelivat ukrainalaisten ala-ja yläkoulun oppilaat
Lisätietoja
Raahen matkailuoppaat ry: Sata vuotta satu- ja kertomuskirijoja lapsille
Anna Mustosen sana oli laki kirjastossa
Pirkko Kangas - Antiikkia Ämmänkadulla
Paula Pirinen - Raaheen tykästynyt